BIO
Maija Anttila (1988) on suomalainen bassoklarinetisti. Hän on esiintyvän taiteilijan työssään keskittynyt erityisesti aikamme musiikin esittämiseen, soittaen lukuisia kantaesityksiä ja tehden jatkuvasti yhteistyötä uuden musiikin säveltäjien kanssa. Maija toimii aktiivisesti myös vapaan improvisaation, luovan ohjelmoinnin ja multimediataiteen parissa. Sooloprojektiensa ohella Maija kuuluu Tampering Ensemblen soittajistoon, sekä keikkailee monipuolisesti mm. orkestereissa, kamariyhtyeissä ja erilaisissa improvisaatiokokoonpanoissa. Maija on opiskellut musiikkia Suomessa, Ranskassa ja Hollannissa, ja valmistunut musiikin maisteriksi Amsterdamin konservatoriosta 2020. Maijan taiteellista työskentelyä ovat tukeneet Musiikin edistämissäätiö, Suomen Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus ja Koneen säätiö.
GALLERIA






PROJEKTIT
SOLO
Maijan soolokonsertit rakentuvat tilan ja tilanteen mukaan bassoklarinetille ja live-elektroniikalle sävelletystä musiikista, improvisoidusta musiikista sekä audioreaktiivisesta grafiikasta. Kokonaisuus haastaa sekä esiintyjän että kuulijat pohtimaan sävellyksen ja improvisaation väistä harmaata aluetta.
​
Maija on soittanut soolokonsertteja Suomessa, Hollannissa, Belgiassa ja Portugalissa ja on tilannut projektiaan varten uutta musiikkia useilta eri säveltäjiltä. Improvisaatiossa Maija käyttää pääasiassa omaa SoLow-sovellustaan, joka on ohjelmoitu Max/MSP:llä.
​
​
TAMPERING ENSEMBLE
Tampering Ensemble on uuden musiikin yhdistys Tampering ry:n toiminnan ympärille perustettu 17-henkinen nykymusiikkiyhtye, jonka soittajia yhdistää vahva inspiraatio uuden musiikin kunnianhimoiseen esittämiseen ja tulkitsemiseen. Yhtye on perustettu täydentämään laadukkaiden uuden musiikin konserttien tarjontaa Tampereella, toimimaan isäntäyhdistys Tampering ry:lle vakituisena soittajistona sekä tarjoamaan muusikoilleen tilaisuuksia työstää ja esittää monipuolisesti sekä modernin musiikin klassikoita että uusien teosten kantaesityksiä.
TRIO TRECOLOR
Trio Trecolor on pianisti Marjukka Eskelisen, klarinetisti Maija Anttilan ja viulisti Lotta Harjun muodostama kamarimusiikkiyhtye. Trion jäseniä yhdistävät opinnot Tampereen Ammattikorkeakoulussa ja he ovat konsertoineet vuosien saatossa mm. Tampereella, Haapavedellä, Haapajärvellä ja Oulussa. Syyskuussa 2020 Trio Trecolor kantaesitti Sanna Ahvenjärveltä tilaamansa kamarimusiikkiteoksen “Juoksen perässäsi elämä”.
IMPROTREFFIT
Improtreffeillä laulaja-kantelisti Sirkka Kososen kansanmusiikkiestetiikka kohtaa Maija Anttilan live-elektroniikalla höystetyn bassoklarinetin yhteisellä improvisaatiomatkalla. Näissä tapahtumissa myös kutsuvieraat, jotka eivät ole ennen tavanneet toisiaan, improvisoivat yhdessä yleisön edessä. Sirkka ja Maija houstaavat improtreffejä säännöllisen epäsäännöllisesti Etelä-Savon alueella.
MAIJA ANTTILA & JONATHAN NAGEL
Maija Anttilan (bassoklarinetti, efektit) ja Jonathan Nagelin (kontrabasso, efektit), soitossa yhdistävät minimalistiset äänimaisemat, vyöryvät äänimassat, matalat murinat ja perkussiivisten äänien laaja kirjo. Kokonaisuudessa läpipääsemättömät tekstuurit vuorottelevat lähes pysähtyneiden suvatojen kanssa, mutta pysähtyessäänkin musiikki sykkii ja hengittää kuin elävä organismi, jatkuvasti kehittyen. Kaksikon soitto on kiireetöntä ja teeskentelemätöntä, ääni on välillä karkea ja raivokas, ja se vie kuulijansa matkalle tuntemattomaan maailmaan.
​
Duon debyyttialbumi Way Over Time on julkaistu toukokuussa 2023.
ERANTO
Eranto tarkoittaa kulmaa maantieteellisen pohjoisen ja magneettisen pohjoisen välillä. Se on erisuuruinen eri puolilla maapalloa ja muuttuu hitaasti ajan myötä maan magneettikentän muuttuessa.
​
Eranto-yhtye on erikoistunut vapaaseen ja konseptuaaliseen improvisaatioon. Musiikin lähtökohtana ovat useammin kuvat, tarinat tai suunnistuskartat kuin nuotit ja sointukierrot. Yhtyeessä kohtaavat primitiivinen itseilmaisu, nykyteknologian monipuolinen hyödyntäminen ja soittajien vahva käytännön muusikkous.
​
Eranto julkaisi ensisinglensä Coreconus albula kesäkuussa 2023

Tulevat
2023
5.10.
Kreatorio, Kuopio - Maija Anttila & Jonathan Nagel
6.10.
Joensuun Pääkirjasto - Maija Anttila & Jonathan Nagel
6.10.
Kulttuuritehdas Siihtala, Joensuu - Maija Anttila & Jonathan Nagel
8.10.
Savonlinnan Kulttuurikellari - Maija Anttila & Jonathan Nagel
23.10.
OT301 Ventilator cinema & bar, Amsterdam - Maija Anttila & Jonathan Nagel
25.10.
Kühlspot Social Club, Berlin - Maija Anttila & Jonathan Nagel
26.10.
Punctum, Prague - Maija Anttila & Jonathan Nagel
28.10.
Saxstall, Pohrsdorf - Maija Anttila & Jonathan Nagel
18.11.
Teatteri Tornado, Rantasalmi - Solo
30.12.
Mikaeli, Mikkeli - Savonlinna Big Band
31.12.
Savonlinnasali, Savonlinna - Savonlinna Big Band
​
Menneet
2023
31.1.
Improtreffit Kellarin ravintolassa, Savonlinna
19.2.
Saimaa Jazz, Savonlinnan Kulttuurikellari - Rajatapaus​
9.3.
Musica nova Helsinki - NYKY Ensemble
27.4.
Improtreffit Kellarin ravintolassa, Savonlinna
21.5.
Varjosta valoon, Savonlinnan Orkesteri
22.5.
Felix Krohn-sali, Lahti - Tampering Ensemble
23.5.
Mental health art week, Savonlinna - Improtreffit
16.6.
S creatives Festival, Savonlinna - Eranto
8.-13.8.
Välisyyksiä-äänitaidenäyttely, Hirvitalo, Tampere - 16m²
12.8.
Tampering Festival, Pyynikkisali, Tampere - Tampering Ensemble
2.9.
Pielaveden Kirkko - GIFT-orkesteri
3.9.
Iisalmen kulttuurikeskus - GIFT-orkesteri
16.9.
Riihisaaren museo, Savonlinna - Improtreffit
​
Maija Anttila toimii klarinetinsoiton opettajana Kuopion konservatoriossa. Yksityistunneista (esim. bassoklarinetin soitto, Max/MSP/Jitter-ohjelmointi) voi ottaa suoraan yhteyttä.